Kristittynä muusikkona joudun aika ajoin tarkastelemaan musiikkeja valitessani tilaisuuksiin tai soittokeikkapyyntöihin suostuessani asioita oman vakaumukseni kautta. (Ja ylipäätään kristittynä ihmisenä tapaani elää ja esim. kohdata ihmisiä.) Etenkin jouluisin usein perustelen kantaani yhteistyökumppaneille.

Perusteluiden antaminenhan on mielestäni oikein mahtava juttu, Pääsee kuulemaan muiden mielipiteitä, tarkentamaan ehkä omaansa tai saamaan siihen uusia näkökulmia. Itselleni olen tehnyt selkeän rajaamisen - jos menen evankelista-laulajana (usein näissä tilanteissa ilmaiseksi) haluan kirkastaa evankeliumia eli Jeesusta ja hänen sovitustyötään.

Näissäkään tilanteissa en ole mitenkään pois sulkenut lauluja esim. rakkaudesta, ihmissuhteista, elämän iloista ja suruista, tunteista, maailmasta jossa elämme - mikäli ne eivät mielestäni loukkaa tai pilkkaa Jumalaa, eivätkä ole ristiriidassa omaan Raamatun ymmärtämiseeni. Monissa tilanteissa olemme tulleetkin yhteistyökumppaneiden kanssa tulokseen, että heidän voi olla parempi pyytää sitten jotakuta toista, onneksi usein yhteisymmärryksessä ja kunnioittaen toisiamme.

Joulu on ajankohdista haastavin - monissa lauluissa Jeesus on unohdettu kokonaan. Olen minä laulanut tontuista ja joulupukeista - ne ovat minulle satua ja usein ihan hauskoja kipaleitakin. Mutta niissä tilanteissa, kun minut on pyydetty palvelemaan Jumalaa, esim. hartaus tai hengellisten laulujen-ilta, en vaan mitenkään koe sopivaksi yhdistää tonttuja keskelle rukousta.

KOKONAINEN

Miten ottaisit huomioon tämän koko naisen, joka niin kovasti haluaisi olla kokonainen.
Kun tämä koko nainen läpivalaistaan, huomaat, ettei hän niin kokonainen olekaan.
On rikki mennyt omista ja toisten teoista, sanoista satuttavista,  kylmistä katseista, itsensä arvostelusta.

Ei täällä onneksi kokonaiseksi voi tullakaan, vasta sitten, kun arkun kansi kiinni naulataan.

Siis otatko vastaan Isä tämän,
pienen ja hauraan, omissa voimissa melkein mitättömän?
Voisinko jo tässä ajassa kokonaisempi olla? Voisinko suostua armoosi suosiolla?
Entä otatko vastaan toiveita, saanko oman polun? Tunnetko varmasti minun joka solun?

Jos tunnet, niin tiedät: minua tuulet vievät. Tahdon olla vapaa, tähän tapaan: tuulessa lentää, tuntea eläväni elämää.

 Voimmeko yhdessä matkaa jatkaa, jos en paikoillani pysy, enkä aina neuvoasi kysy?
Ai niin, uskohan on minussa. Olet siis läsnä joka vaiheessa.

Jos niin sallin.

                                                                                                                                                                                                    27.4.2019 Henna Nieminen

Me jätämme jäljen - halusimme tai emme.

Omaan lapsuuteeni, nuoruuteeni sekä tähän hetkeen isäni jätti jäljen, vaikka ei fyysisesti elänyt kanssamme.
Siskoni lapsille isä on Antti-Tapani vaari, josta jutellaan ja haudalla käydään. 
Jolta on peritty tiettyjä asioita ja jonka oleminen ja eläminen on jättänyt jäljen myös heihin.

Millaisen jäljen sinä haluat jättää sinun rakkaisiin?