Henna Nieminen
Muusikko ja kulttuurituottaja

Tervetuloa kotisivuilleni!


Henna Nieminen on valloittava ja valovoimainen, monitaituri-muusikko Lapinjärveltä.

MINULTA LUONNISTUU:
Sairaala- ja hoivamuusikkona työskentely
Kuoronjohto
Konsertti toiminta
Tuottajana toimiminen
Sävellys, sanoitus ja sovitustyö
Muskarit
Piano- ja laulutunnit
Kanttorin sijaisuudet & toimitusten musiikit:
kaste, häät, hautajaiset
Erilaiset retket, leirit ja tapahtumat

 



"Muusikkona haluan olla mahdollistaja.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos koet,
että voisin olla osaamisellani avuksi."

 

 




Esittely

Olen 31-vuotias muusikko ja kulttuurituottaja Henna Nieminen. Sydäntäni lähellä on musisoida siellä, missä musiikkia kaivataan - erityisesti hoivayhteisöissä. Asun punaisessa talossa Lapinjärvellä peltojen ja metsien ympäröimänä. Kotini pihapiiriin olen rakentanut Pikkulinnun musiikkimetsän, jossa vierailee ryhmiä sekä satunnaisia ohikulkijoita kesäaikaan. On ollut ihan parasta saada olla kesäisin metsämuusikkona vastaanottamassa vieraita.

Musiikin hyvinvointivaikutukset ovat tulleet työssäni entistä tärkeämmäksi sairaala- ja hoivamuusikko-opintojen myötä. Hoivamuusikkona voin vierailla yhteisöissä sekä kodeissa. Teen myös puhuja vierailuja. Olen saanut olla mukana perustamassa sairaala- ja hoivamuusikkojen toimikuntaa Musiikkikuntoutusyhdistys Musisoiva ry:n kanssa ja tällä hetkellä toimin Musisoivassa varapuheenjohtajana ja sai-hoi toimikunnan koollekutsujana.

Unelmani on tarjota merkityksellisiä (musiikki)hetkiä!
Rakastan musiikkia, erityisesti gospelmusiikkia, sekä monipuolisia ja vaihtuvia työtehtäviä.  Mikäli koet, että voisin olla apuna sinulle tai yhteisöllesi osaamisellani, ole rohkeasti yhteydessä!
Kaikkeen työskentelyyni on muodostunut tärkeä arvo:
Toiveeni on, että olet sitten kanssa muusikko, yhteistyökumppani tai palvelun vastaanottaja - voisit kokea tulleesi kohdatuksi, kuulluksi ja että olisin osannut arvostaa aikaasi.

Kiitos jo tässä kohtaa mielenkiinnostasi!


Koulutuksia

  • 9/2024- Musiikkipedagogi YAMK, Turku YAMK
  • 5/2024 Vauvojen luontokylpy - ohjaaja
  • 5/2024 Sairaala- ja hoivamuusikon osaajakoulutus, Turku AMK
  • 4/2024 Kulttuurituottaja, Humak YAMK
  • 2/2023 Sairaala- ja hoivamusiikin johdantokurssi, Taideakatemia, Turku AMK
  • 12/2016 Muusikko (Kirkkomuusikko,
    pääaine kuoronjohto), TAMK
  • 5/2012 Gospellinja, KEO

Musikaalit ja julkaisut

          Musikaalit:

  • Luukas musikaali (Sävellys, sanoitus, sovitus, kuoron - ja orkesterin johto, tuottaja)Isän askelissa (2014)
  • Joulun Sankari (Kuoron- ja orkesterinjohto, tuottaja)
  • Tuhlaaja (Ohjaaja, sävellys, sanoitus, sovitus, bändinjohto, tuottaja)
  • Elämän tarkoitus (Yksi säveltäjistä)

    Julkaisut:
  • Kun on turva Jumalassa - virsilevy (2020)
  • Tahdon sinulle laulaa (2018)
  • Isän askelissa (2014)
  • Yhden naisen Acapella-coverit

Nostoja työelämästä

  • 2014-2022, 2025-
    Tmi Henna Nieminen, Freelancer-muusikkona toimiminen. 
    - Oma musiikillinen toiminta
    - Lisäksi muskareita, kuoroja, yksityisoppilaita, workshoppeja, levytyksiä, sävellyksiä, sanoituksia, sovituksia, musiikkivideoita.
    -Hoivamuusikkona toimiminen.
  • 2024 Sydänlanka kiertueen tuottaja
    (artistit Jaana Pöllänen & Lasse Heikkilä)
  • 2023- Pikkulinnun musiikkimetsä:
    -Metsämuusikkona toimiminen
    - Pikkulinnnun musiikkimetsän muskareiden, konserttien ja ryhmävierailujen toteuttaminen
  • 2021-  Lauluyhtye Taivaanrannan Valolokki,
    kolmen ammattimuusikon virsitrio.
  • Useita kuoroja johtanut vuodesta 2011.
  • Seurakunnissa kanttorin sijaisuuksia vuodesta 2005.


Täältä voit käydä kurkkaamassa videon mistä oma polkuni muusikkona on lähtenyt ja millainen arvo työskentelyyni on muodostunut.